...nautittavia teatterielämyksiä...

OHJELMISTOSSA TALVELLA 2001

KALLE-SEDÄN JUTUT

Käsikirjoitus Kari Suomalainen. Ohjaus Mauri Kuosmanen.

Ohjaajan ajatuksia Tampere 4.12.2000

Kuulun sukupolveen, jonka elämästä yli puolet on kulunut sen tosiasian vallitessa, että tasavallassamme on presidentti, joka on melkein kuin keisari tai ainakin kuningas... valistunut valtias, jonka oikeudenmukaisuutta ei ainakaan minun lapsuuden- ja nuoruudenympyröissäni asetettu kyseenalaiseksi. Kuului kyllä sellaisiakin puheita, että kaikki eivät olisi oikein tykänneet, mutta ne jutut kuitattiin "herrojen" höpinöiksi ja että "kuulivatpa kerrankin kunniansa nämä ns. isokenkäiset" ja että "on se vaan hyvä, että meillä on semmoinen pressa, joka panee kapulan isonkin porhon turpavärkkiin" !!!! Tarvittiin Kainuuseen tie. Kansanedustajilla oli ehkä silloin tärkeämpiä juttuja meneillään, eikä asia edennyt. Presidentti meni kylään ja kuuli asiasta ja lupasi hoitaa homman kuntoon. Jo samana syksynä alkoivat työt ja tie oli valmis ensilumilla. Legenda oli syntynyt!!!

Me kyllä tiedämme kenestä on kysymys ja jos ollaan rehellisiä, niin nyt on menossa jo kolmas presidentti, josta toivomme otteiltaan yhtä isällisen kovaa (ehkä nyt äidillisen), oikeudenmukaista suhtautumista kansaan ja mikä tärkeintä, herrojamme pitää silloin tällöin vähän pöllyttää!!!!

Mutta suurimmallakin oli oma pöllyttäjänsä ja häntä kansa rakasti ja kunnioitti. Ei ehkä yhtälailla kuin presidenttiä, mutta ero oli kyllä marginaalinen. Ainoa joka sen hetken Suomessa kyseenalaisti mahtavimman touhuja, yleensä poliittisia ja teki sen historiallisella tavalla: - kuvan avulla. Muistan hänen piirtäneen jossain dokumentissa presidentin siten, että oli aita ja aidan yllä oli puolikaari, eikä muuta. Ikään kuin puolikas ilmapallo olisi kulkenut aidan takana. Heti tiesi kuka on kuvassa. Oli muitakin, oli pitkä kravatti, oli silinteripäinen traktorikuski, oli hiuskiehkura, oli itään ja länteen harittavat tähtisilmät ja lukematon liuta muita.

Vähemmälle huomiolle on ehkä jäänyt tämän nerokkaan piirtäjän muu tuotanto. Tarkoitan nyt näytelmiä, joita kuitenkin jokunen on ja ymmärtääkseni lähes kaikki ovat aikanaan saaneet myös ensi-iltansa. Minusta seepra ei ole päässyt kirjailijana juovistaan. Eikä ole mitään syytä, koska minusta, voidaksemme esittää näytelmän "Kalle-sedän jutut", meidän on lähestyttävä sitä kirjailijan näkökulmasta. Minusta kyseistä teosta ei voi eikä pidä lähteä tulkitsemaan muuna kuin mitä se on, eli suuren presidenttimme ajan ymmärtämisen kautta ja huomaamalla, mikä virne on teoksen tekijän kasvoilla ollut, kun hän on tätä näytelmäänsä luonut. Päätimme uhkarohkeasti ja menestyksenkin uhalla ottaa härkää sarvista ja fiilata esityskuntoon tämän vähän tunnetun satiirin ja farssin!!!

Mauri Kuosmanen

Lue myös Lippe Suomalaisen terveiset...

Liput ja varaukset

Varaamme ja ennakkomyym-me lippuja. Suositelemme lippuvarauksen tekemistä!
Katso...

Esityskalenteri

Täältä näette esityskalente-rimme kokonaisuudessaan.
Katso...

Kahvio

Kahvio palvelee Teitä niin Sampolassa kuin kesäteat-terissakin
Lue lisää...

Muuta

  • Ryhmät

    Ryhmät ovat tervetul-leita Toijalan Näyttä-mön esityksiin. Jotta vierailunne sujuisi mahdollisimman hyvin - tutustu ryhmämyyntiin

  • Ajo-ohje

    Teatteririnkiin kuuluu tällä hetkellä 19 lähi-alueen harrastajateat-teria. Tutustu...

  • Esityspaikat

    Talvinäytelmät esite-tään Toijalan Sampo-lassa ja kesänäytel-mät idyllisessä Toija-lan satamassa