Toijalan Näyttämö ry on vireä, 50 -vuotias harrastajateatteri, joka on koko toimintansa ajan luonut nautittavia teatterielämyksiä niin toijalalaisille kuin ympäri Etelä-Suomea saapuville katsojille. Kävijämäärä sekä kesällä että myös talvella on ollut tasaisessa nousussa jo usean vuoden ajan. Taitavat näyttelijät, onnistuneet näytelmävalinnat ja lähialueen harrastajateattereiden kanssa perustettu Teatteririnki lupaavat hyvää menestystä myös jatkossa.
Toijalan Näyttämö tarjoaa perinteisesti kaksi ensi-iltaa vuodessa. Talvinäytelmän ensi-ilta on normaalisti loppiaisen ja helmikuun alun välillä ja sen esityspaikkana on Toijalan Sampola. Kesänäytelmän ensi-ilta on yleensä kesäkuun puolessa välissä. Esityspaikkana on luonnonkaunis vanha asemamiljöö Satamassa, Vanajaveden rannalla.
Toijalan Näyttämöllä on noin 130 jäsentä, joista monta kymmentä on aktiivisesti mukana näytelmien teossa ja loput ovat kannattajajäseniä. Varsinaisen näytäntökauden ulkopuolella Toijalan Näyttämön jäsenet voivat harjoitella esiintymistä TeamKezi:ssä, joka on Toijalan Näyttämö ry:n oma esiintyvä ryhmä.
Vuonna 2003 Toijalan Näyttämö ry vietti 50-vuotisjuhlavuottaan. Vuoden aikana juhlittiin monella tapaa, mutta kesällä ensi-iltaan tullut musikaali Viulunsoittaja katolla oli koko vuoden suurin tapahtuma, josta puhutaan vieläkin. Muuta mainittavaa oli Toijalan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Toijalan Näyttämö ry:n saama kulttuuripalkinto, sekä toijalalaisen harrastajateatterin historiikki, joka julkaistiin juhlavuoden kuluessa.
Toijalan Näyttämö on Suomen Harrastajateatteriliiton jäsen, Työväen Näyttämöiden Liiton jäsen sekä Toijalan Taideyhdistys ry:n jäsenyhdistys. Toijalan vapaa-aikalautakunnan alaiseen kulttuurityöryhmään Toijalan Näyttämö on kuulunut vuodesta -97. Tällä hetkellä Toijalan Näyttämö ry vaikuttaa aktiivisena jäsenenä Sampolan saneeraustoimikunnassa, jossa ovat mukana myös useat muut toijalalaiset yhdistykset ja järjestöt.
Toijalan Näyttämö ry on vireä harrastajateatteri, joka on koko toimintansa ajan luonut nautittavia teatterielämyksiä
Lue lisää...
Aina tarvitaan iloisia, ahkeria ihmisiä toimintaan mukaan.
Lue lisää...
Toijalan Näyttämö ry:n hallituksessa ovat
Lue lisää...
TeamKezi on Toijalan Näyttämö ry:n oma esiintyvä ryhmä, joka on syntynyt rakkaude-sta näyttelemiseen. Tutustu...
eatteririnkiin kuuluu tällä hetkellä 19 lähi-alueen harrastajateat-teria. Tutustu...
Päivitys kesken.
Copyright Toijalan Näyttämö ry